Valehtelevat markkinamiehet
Seth Godinin surullisen kuuluisa (surullisen kuuluisa siis siitä syystä, että sitä oli niin vaikea saada käsiinsä mistään) Kaikki markkinoijat ovat valehtelijoita on nyt luettu kokonaisuudessaan läpi. Kirja olikin todella mielenkiintoinen, enkä muista, koska olisin viimeksi lukenut jonkun kirjan kannesta kanteen. Jossain välissä katsottiin koulussa Seth Godinin luento, enkä sen jälkeen voinut enää lukea kirjaa ajattelematta, millä äänensävyllä ja millä äänenpainoilla se Seth-setä siellä kertoo tarinaa. On se vaan persoona..
Seth kertoo kirjassaan, kuinka markkinoinnin kuuluisi tapahtua, jotta se toimisi. Aivan ensimmäisenä täytyy ottaa kuluttajan maailmankuva huomioon. Se nimittäin vaikuttaa siihen, miten hän huomaa asioita. Ja ihmisethän huomaavat aina uusia asioita, vanhat jäävät huomaamatta. Ensivaikutelma on myös tosi tärkeä, sillä niinkuin melkein kaikissa asioissa elämässä, sillä on vaikutusta..valitettavasti.. Markkinoijan tarkoitus on siis kertoa sellainen tarina, joka poikkeaa vanhasta, jotta se huomataan. Kaikki riippuu loppupeleissä siitä, saako markkinoija tarinansa taakse tarpeeksi kuluttajia, jotka uskovat ja haluavat uskoa kyseisen tarinan.
Yksi mielenkiintoinen seikka nousi kirjasta esille. Se, että ihmiset ostavat vain sitä, mitä eivät tarvitse. Nykypäivänä ihmisillä on jo melkeimpä kaikkea sitä, mitä he tarvitsevat. Siispä he ostavat sitä, mitä he eivät tarvitse. Ja sehän on sellaista sillon, mitä he haluavat. Pullotettu vesi oli annettu hyvänä esimerkkinä. Harvemmin sitä ostetaan sen takia, että olisi jano, vaan sitä ostetaan, koska mielikuva jostain muka puhtaammasta vedestä, on se asia, mitä halutaan. Syy siis siihen, mitä halutaan ostaa on se olo, minkä se aiheuttaa, miltä se tuntuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti